torstai 31. lokakuuta 2013

Pyyntö yökylään

Ei, minä en harrasta satunnaista tapailua. Ei, minä en harrasta myöskään satunnaista seksiä, vaikka se kuuluisikin asiaan, siis sinkkuuteen.

Vatsassa on perhosia, sillä olen sopinut Mr. Sixpackin kanssa seuraavat deitit lähelle hänen kotiaan. Hän asuu siis aivan muualla, minä matkustan junalla. Junasta astun suoraan hänen syliinsä. Hän halaa minua luontevasti (toim. huom. ei halailuja, pieni huomioiva kosketus olkapäähän ekoilla deiteillä), kävelemme hänen autolleen. Aurinko taivaalla hyväilee kasvojani, suljen silmäni ja hän jatkaa juttua siitä, mihin edellisillä treffeillä jäimme.

Kävelemme luonnonsuojelualueella, juttelemme niitä näitä, kerromme itsestämme, toiveistamme ja haaveistamme. Puhumme ja kuuntelemme hiljaisuutta. Kun saavumme autolle takaisin, hän kysyy, lähtisinkö hänen luokseen kahville. Myönnyn, sillä en halua deittien vielä päättyvän. Juttu jatkuu kahvikupin ja viinin äärellä, juomme lasilliset viiniä, kahvittelemme uudestaan. Kun sitten alan vilkuilla kelloa, hän sanoo, että voisin jäädä yöksikin, hän voisi (tarvittaessa) nukkua lattialla.

En ole varautunut siihen. En ole varautunut yökyläilypyyntöön ja mieleen muistuu saman tien, että ne päivät ovat yhä menossa. Kieltäydyn. Selittelen yöpymistavaroiden puutteella, aamupäivällä on oltava myös tapaamassa läheisiä. Menen mieluummin kotiin. Mr. Sixpack on ymmärtäväinen. Hän katsoo minulle sopivan juna-ajan, lähdemme vielä kävelylle saadaksemme päät selviksi sen verran, että hän voi ajaa minut asemalle.

Asemalla halaamme ja sanon, että minulla oli aidosti mukavaa. Sovimme, että tapaamme ehtiessämme.

Junassa istuu sisäisesti hymyilevä nainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti