#23 Mr. Autonostaja

Ensimmäinen puhelu on kummallinen. Mies alkaa selittää, kuinka hän on menossa autokaupoille ja vaihtamassa autoa. Ensimmäisessä puhelussa. Hei haloo!

Huomaan jälleen kerran, että minulla on taipumusta ahdistua, jos soitellaan päivittäin varsinkin ennen sovittua deittipäivämäärää. Ei pitäisi antaa puhelinnumeroa, ei koskaan ikinä milloinkaan ennen tapaamista. Vasta deittien jälkeen voi miettiä, kannattaako. Minulla ei ole minkäänlaisia odotuksia deittien suhteen, sillä mua kiukuttaa viesteillä ja soitoilla pommittaminen.

Olen kaupungissa muissa asioissa, joten on helppo sopia deittipaikaksi maamerkki, jonka luota on helppo tunnistaa toinen. Istun kaikessa rauhassa odottelemassa. Kävelemme kahvilaan, mies tarjoaa. Juttelemme aikamme, minun on kuitenkin mentävä eteenpäin. Vesisade yllättää, kun kävelemme hänen autolleen.

Mikä mies se sellainen on, joka ei tarjoudu antamaan kyytiä autolle? Vettä tulee kaatamalla, vaatteeni ovat likomärkiä, kun pääsen viimein omaan autooni. Tuntia myöhemmin Mr. Autonostaja soittaa ja kertoo ukkoskuuron iskeneen oikein kunnolla. Paria päivää myöhemmin hän kyselee, milloin minulle sopisi nähdä toistamiseen.

Mun kanssa on kuulemma helppo keskustella. Kuuntelen kyllä sujuvasti, se taitaa olla naiseen sisäänrakennettu ominaisuus, mutta että keskustella... Itse en ole kokenut keskustelevani. Montakohan kertaa olen saanut esittää ajatukseni loppuun saakka? Ehkäpä toiset treffit selvittävät, onko se keskustelu oikeasti niin helppoa.

#22 Mr. Jolla On Jo Elämänkumppani

Jalkaa vipattaa. Saankin ihan yhtäkkiä seuraa terassille, ihan ex tempore. Mister ei lupaa tarjota minulle drinkkejä, mutta oma suuni napsaa sen verran, että olen valmis kustantamaan oman osuuteni.

Istutaan terassilla parin kahvikupin, drinkin ja lonkeron kera. Herra pohtii kaiken aikaa, pitäisikö käydä kaupassa hakemassa olutta. Jostain syystä hän ei ehdi koskaan olutostoksille. Siirrytään uudelle terassille. Uudella terassilla nautimme vielä yhdet ja juttelemme. 

Mr. Jolla On Jo Elämänkumppani on hauskaa seuraa. Herralla tosin on jo elämänkumppani, jossa on värinäominaisuus. Halaamme. Lähdemme kumpikin omiin suuntiimme, sillä julkinen liikenne ei anna armoa, vaikka ilta muuten olisin ollut nuori. Pitkästä aikaa minulla on kiva ilta. 

#21 Mr. Metsästäjä

En tiedä, mikä siinä on, että jos antaa puhelinnumeron, niin saman tien aletaan pommittaa tekstiviesteillä. "Mitä kuuluu?" "Miten päivä on mennyt?" Jaadajaadajaa.

Sovin tapaamisen, koska näkemällä tietää omat fiilikset paremmin. Puhutaan ensin tiistaista, se ei onnistu. Herra ehdottaa torstaita, joka onnistuisi. Sitten onnistuisikin jo nähdä keskiviikkona ja lopulta samana päivänä. Puhelu on ahdistava.

"Mun päätä särkee ihan oikeasti ja väsyttää."
"Miten niin väsyttää? Lähde nyt, ei tarvitse tehdä mitään jännää, mutta nähtäisiin."
"Mua ihan oikeasti väsyttää."

Lopulta suostun näkemään, koska en jaksa jankkaamista. En koskaan jaksa jankkaamista. Yleensä onkin helpompaa sanoa joo, vaikka itseä vituttaa ihan liikaa. Nyt nimittäin sitä tekee.

Mr. Metsästäjä on kuitenkin ihan ok tyyppinä. Mitään yhteistä meillä ei tunnu olevan. En ymmärrä ihmisiä, jotka ampuvat luonnoneläimiä huvikseen. Muuten herra vaikuttaa kuitenkin mukavalta ja kiltiltä tapaukselta ja huomaa lopulta, että olen oikeasti ihan järjettömän väsynyt. Mitä mä sanoin.

En jaksanut kauheasti panostaa, ei kiinnostanut ihan niin paljon, että olisin jaksanut edes yrittää. Alan olla vakuuttunut siitä, että eri koulutuspohjista lähtiessä on ihan turha kuvitella, että löytyisi mitään sielujen sympatiaa ja harmoniaa.

Maailman pisin junamatka

Sitä luulee jättäneensä jotain taakseen pysyvästi. Istun kaikessa rauhassa junassa, olenhan juuri palaamassa kotiin ihanalta visiitiltä ystävieni luokse – samalta reissulta, kun tapasin Mr. Vilkas Mielikuvituksen. Istun kaikessa rauhassa junassa, katson, kun vieressä mies puhelee lapselleen ja kertaa isäviikonlopun rientoja. Kuuntelen, kun äiti rauhoittaa poikaansa. Toisella puolella käytävää teinit näpertävät kännyköitään. Hymähdän.

Istun kaikessa rauhassa junassa, edestäni on vapautunut paikka. Juna on aika täysi. Olen keskittynyt ikkunasta näkyviin maisemiin, kunnes rekisteröin vastapäätä minua istuneen jannun. Miehen. Mr. Metsänsiimes!

Tiedättekö sen tunteen, kun tajuaa, että toiselle vähitellen valkenee, kuka vastapäätä istuukaan? Nii-iin! Akward! Mr. Metsänsiimes vilkaisee minua ensin, sitten hän alkaa rekisteröidä asiaa tarkemmin. Kaulus alkaa kuristaa Mr. Metsänsiimestä. Mies hikoilee kauluspaidassaan, yrittää katsoa toiselle puolelle käytävää, katsahtaa minuun aina välillä. En kestä. Laitan viestiä Stinalle:

"Et arvaa, kuka istuu mua vastapäätä junassa. Mr. Metsänsiimes!"
"Mitäääää???! :D Nyt tais mennä ihan metsään!"
"Tää on ihan kauheeta."
"Onks vaivaannuttavaa? Kai te puhutte jotain?"

Mr. Metsänsiimes korjailee kaulustaan.

"Ei, ei puhuta."
"Maailman pisin junamatka! Kai nyt sentään moikkasitte?"

Mr. Metsänsiimes ei enää kestä. Hän nousee, luulen, että hän jää seuraavalla pysäkillä. Hän katoaa ovia kohti tai toiseen junavaunuun.

"Ei, no nyt se jäi..."

On rauhallista. Luulen asian selvinneen, kunnes huomaan misterin kuikuilevan vähän väliä ovien luota kohti minua.

"Se stalkkaa tuolta ovilta!"
"Iske vähän silmää ;)"

Lopulta Mr. Metsänsiimes katoaa kokonaan, lopettaa stalkkauksen. Ehkä hän todellakin jäi pois.

Turha nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Vielä päätepysäkilläkin näen hänen kuikuilevan sinne tänne. Kiiruhdan askeliani autolleni. Vasta kun istun autossani, saatan hengähtää.

Maailman pisin junamatka, indeed!

#20 Mr. Vilkas Mielikuvitus

Heitän läppää miehen kanssa. Hän haluaa hyvin nopeasti alkaa puhua navanalusasioista, minua se ei kiinnosta. Vastaan kärsivällisesti posliinia löytyvän astiakaapeista. Jostain syystä kuitenkin lupaan nähdä kahvin merkeissä.

Mies on punainen kuin rapu mustissa suorissa housuissaan ja violetissa pikeepaidassaan. Kaukana on vitsikkyys ja huulenheitto. Mies maksaa kahvit, katselee kaiken aikaa alhaalla kulkevia kiireisiä ihmisiä ja toistelee, miten kivaa on nähdä. Miten kivaa on nähdä! Ainakin kuusi kertaa. Vilkuilen kelloani. Onneksi olen sopinut meneväni tapaamaan ystäviäni, minulla on kerrankin oikea syy liueta paikalta.

Mies halaa minua vielä kertaalleen ja toistaa: "Olipa kiva nähdä!" Korot kopisten kiiruhdan kohti Alkoa ja viinipullon suomaa lohtua.

Kattojen yllä korkkaan viinipullon, siemaisen helmeilevää, jo viileää, valkoista nestettä ja kerron tapaamisesta Stinalle ja Auroralle. He teilaavat miehen asun täysin.

Hiljaa mielessäni teen niin minäkin.