Marry me beibe

Se oli kaunis päivä. Kävimme hoitamassa asioita kaupungilla, koska oli pakko. Kävimme kaupungilla, koska halusimme. Kävimme sormuskaupassa. Auts.

Myönnetään. Minua on vaivannut jo pitkään Mr. Rightin esittämä kysymys: "Koska mennään naimisiin?" Niinpä sitten olen kaupungilla kulkiessa yleensä vinkkaillut sormuskauppoihin päin. Tiedättehän sellaisen hiljaisen väsyttämistaktiikan? Kävelimme siis lopulta sormuskauppaan ostoaikeissa.

Mr. Right avaa yleensä pelin sormuskaupassa sanomalla: "Toi haluaa, että vien sen vihille." Niinpä sitten aloimme katselemaan kihloja ja löysimmekin nopeasti yhteisen sävelen siitä, millaiset sormukset haluamme molemmille. Samanlaiset, ei kiviä.  Saan sitten vihille astuessa kivet. Pohdimme hetken kaiverruspolitiikkaa ja päätimme päivämäärän vähän ex tempore. Sitten meille tuli kiire seuraavaan paikkaan. 

Olen aina sanonut misterille, että minähän en vaadi polvilleen menoa, mutta haluan, että minulta kysytään kysymys, koska en aio (toivottavasti) vastata enää sen jälkeen kenellekään toiselle myöntävästi. Kyllä, kyllä minua kosittiin. Minä vastasin myöntävästi ja sen jälkeen join yksin skumppaa, sillä mister palasi työtehtäviin (aah, niin romanttista). 

Häitä varten on ostettu jo koristeita. Ja vihkisormus. Ne ovatkin sitten jo toinen tarina. 

Kohtaaminen baarissa ja mitä siitä seurasi

Oli sunnuntai-ilta ja lihatiskibaarissa riitti niitä mimmejä ja mimmejä metsästäviä kolleja, joiden tarkoitus vain on kohdata lihatiskibaarissa ja siirtyä valomerkin jälkeen yhteiseen osoitteeseen viettämään yhteinen hetki ennen omille teille lähtemistä. Mieshenkilö istui pöydässä siemaillen oluttaan, kuunnellen ystäviensä äänten sorinaa ja osallistuen välillä itsekin keskusteluun. Jossain vaiheessa mieshenkilö sattui huomaamaan yksinäisen nuoren naisen, joka vaikutti täysin selväjärkiseltä. He keskustelivat niitä näitä ja jatkoivat iltaa tahoillaan.

Tuli valomerkki, ja pihalla mieshenkilö näki saman, nyt hytisevän nuoren naisen, joka ei saanut enää tavoitettua ystäväänsä, sillä puhelimesta oli akku loppunut (näitä nykyajan ongelmia, mutta tietääkseni jokainen puhelinriippuvainen pitää mukanaan ainakin muutamaa vara-akkua tällaisten tilanteiden varalle). Mieshenkilö oli ystävineen lähdössä autolla, jonka kuski jo odotteli heitä rattia naputellen, ja kohteliaasti tarjosi naiselle kyytiä kotiovelle. Seurueen muut miehet kuitenkin kokivat vatsoissaan pienen nälän tunteen, joten seurue ja nuori nainen siirtyivät lähipitseriaan. Lähipitseriassa jonottaessaan ja odottaessaan pitsaa mieshenkilö tunsi, kuinka nuori nainen painaa päänsä miehen olkapäätä vasten, he ottivat pitsan ja lähtivät autoon.

Auton kaarrettua nuoren naisen kotipihaan he nousivat ylös autosta ja nainen teki ehdotuksen jatkoista.
"Tuu tonne mun luo jatkamaan iltaa."
"Ei, kun noi kaverit ovat jatkamassa ja mä meen niiden kanssa yöpaikkaan."
"No hei, voisitko sä antaa ees sun puhelinnumeron?"
"No tota, mä olen vähän niin kuin varattu. Parisuhteessa."

Nuori nainen purskahti oitis itkemään lohduttomasti pihassa. Mieshenkilö lähti autoon ja kavereidensa kanssa kohti yöpaikkaa ja jäi miettimään sitä, miten kenellekään ei voi olla normaalin ystävällinen.