Matkalla rakkauteen

Suurin osa ystävistäni on vakiintunut. Silti päädyn aina silloin tällöin antamaan rakkausvinkkejä ja ohjeita deittailuun.

Ensinnäkin miehen tulee saada olla Tarzan, joka joutuu näkemään vaivaa valloittaessaan naista. Nainen Janen tavoin voi herättää tarzanissaan suojeluhalun ja rakkauden himon lisäksi. Miehen perään ei soitella ja jätetä nyyhkyviestejä, vaikka Bridget Jones niin saattaisikin tehdä. Olen itse, välillä epäonnistuneestikin, noudattanut tätä taktiikkaa, purrut kynsiä ja hyppinyt seinille, kun deittikumppanista ei ole kuulunut (hetkeen) mitään. Se vaatii hermoja, mutta yleensä palkitsee lopulta.

Miehen täytyy saada olla ritari ja herrasmies. Yhdessä kahville mennessä voi antaa miehen tarjota kahvit näinä tasa-arvon suurina aikoina, se ei ole naiselta pois. Itse olen kaivanut laukusta kukkaroa aina esille, mutta deittikumppani on yleensä kiirehtinyt sanomaan, että ostokset menevät samasta laskusta. Sen sijaan ruokaillessa kalliimmin olen ehdottanut, että kumpikin maksaa omansa – tosin tähän on muutama poikkeus, Mr. Sixpack sekä Mr. Right?, jotka herrasmiehen tavoin ovat tarjoutuneet maksamaan ruokani.

Ja treffeistä vielä. En jaksa enää laskea, kuinka monet kahvikupin ääressä vietetyt treffit olen viettänyt, mutta se todettakoon, ettei niistä kahvikuppitreffeistä ole tullut mitään. Mieluummin jotain aivan muuta, vaikka vain päämäärätöntä kävelyä ja juttelua samalla tai ruokailu (koska se kestää kahvikuppia pidempään). 

Valtavia muutoksia elämässä

Kun mister Right? on poissa kotoa, poissa yhteisestä kodista, hengitän hieman vapaammin, mutta ikävöin häntä mielettömästi. Meidän tottumuksemme ja ajatuksemme siitä, miten elämä järjestetään, eroavat jonkin verran. On helpompaa antaa periksi jossain minulle vähemmän merkityksellisessä asiassa kuin keskustella ja perustella ja väitellä. Palautan aina välillä mieleeni ne ihanat, huumaavat viestit ja ensitreffien fiilikset. Meillä on paljon mielen päällä, sillä kaikessa hiljaisuudessa olen alkanut etsiä uutta työpaikkaa, mikä on vaikuttanut myös asunnon etsimiseen. Nykyinen asuntoni on joka tapauksessa ihan liian ahdas meille kahdelle ja meidän kahden tavaroille.

Kirjoittelen hakemuksia töissä ja kotona. Keskustelemme eri vaihtoehdoista eri puolilla isänmaata, keskustelemme mahdollisuudesta muuttaa Keski-Eurooppaan, keskustelemme unelmista ja suunnitelmista. Eräänä kauniina päivänä mister kysyy kesken ruoanlaiton, milloin meillä on häät. Naurahdan enkä vastaa mitään. Katsotaan sitten joskus myöhemmin. Mieltä lämmittää.

Mister tutkii yhtä innokkaasti asuinpaikkoja kuin mitä minä kirjoitan hakemuksia. Hän etsii asuntoja, minä työpaikkaa. Ihan hyvä työnjako, mutta asuntoshoppailu ei ole minun listallani ensimmäisenä. Viimein tulee päivä ja useita päiviä, jolloin puhelin soi ja minut kutsutaan haastattelusta toiseen. Soittelemme päivittäin, mikäli emme näe, sillä haluan kertoa, miten haastatteluissa menee.

Eräänä tavallisena, kauniin keväisenä päivänä saan uutisia, jotka tuntuvat muuttavan kaiken meidän elämässämme päälaelleen. Saan työpaikan. Samana päivänä entinen työpaikkani tarjoaa jatkosopimusta ja kolmas työpaikka ilmoittaa, etten tullut valituksi. Pakotan työkaverini vielä varmistamaan, että olen saanut työpaikan. En ole uskoa onneani. Soitan heti misterille: "Muutetaanko?" Kotona minua odottaa samppanja.

Tuntuu, ettei ensimmäisestäkään muuttorytäkästä ole selvitty, kun on alettava suunnittelemaan toista. Löydämme hyvän, vähän nykyistä suuremman asunnon sopuhintaan. Selvitämme muuttoauton kustannuksia. Ostamme läjäpäin muuttolaatikoita, pakkausteippiä, kuplamuovia, pakettinarua. Ilmoitamme muuttoaikataulun kaikille läheisille.

Muuttoakin suurempi asia meille kummallekin on yhteisen yrityksen perustaminen. Se on kuin oma lapsi, jota haluaa tukea ja jonka haluaa antaa kehittyä – ja kuin tuoreet vanhemmat ainakin, mekin turhaudumme ja väsymme ja väittelemme lapsen kehityksen tukemisesta, mutta siitäkin huolimatta kaivaudun miehen kainaloon jokainen ilta uudessa kodissa ja asuinympäristössä. Minusta ja mister Right?:sta on tullut yksi yksikkö, me. Tiimi, joka seisoo rinta rinnan yhdessä maailman tuulissa.

Saman katon alle

Muutto tapahtuu pikemminkin kuin osaan ajatella. Ensimmäinen muuttokuorma on oveni takana vain muutama viikko intervention jälkeen. Misterille ei ole tilaa. Raivaamme, raivaamme ja raivaamme. Minun tavarani ovat vieneet kaikki nurkat ja kaikki paikat. Raivaamme lisää. Siirrämme huonekaluja, järjestelemme uudelleen. Ensimmäisenä paikkaa vaihtaa tv-taso ja viihdekeskus. Käymme Ikealandiassa.

Kotini muuttuu yhdellä silmänräpäyksellä jonkun toisenkin kodiksi, sovittelemme molemmille sopiviksi asioita ja huonekaluja. Tapojamme tehdä asioita. Teemme kompromisseja molempien hyvinvoinnin vuoksi. Muistutamme toisillemme, että tämä on vain väliaikaista ja että uutta kotia katsotaan pikemmin kuin arvaammekaan. Onhan asunnossa liian vähän neliöitä kahden samanlaisen keräilijän tavaroille ja kirjoille. Onhan asunnossa liian vähän huoneita, sillä molemmilla on tarve saada tilaa itselleen ja asioilleen. Onhan olohuoneeseenkin mahdutettu kaksi sohvaa ja nojatuoli. Ratkaisu on väliaikainen siihen saakka, että tiedämme, missä minä työskentelen jatkossa.

Misterin muutto kestää useamman viikon. Hän on vanhalla asunnollaan toisessa kaupungissa. Minä istun sohvalla työpäivän jälkeen yhteisessä kodissa, joka on vielä sekaisin muuttomyllerryksen jäljiltä. Puhelimeni soi. Mister soittaa. Kuulen hänen äänestään, että hän on uupunut, väsynyt ja rikki. Kuulen hänen äänestään, että hän tarvitsee minua. Sysään syrjään sylissäni olleen neuleen, soitan itselleni kyydin juna-asemalle ja olen pian junassa matkalla misterini luo. Perillä aloitamme yhdessä viimeisen pakkausoperaation.