#4 Mr. Jäätelö

Kaikista deiteistä vaikeimmalta tuntuu kertoa Mr. Jäätelöstä, koska luulin pitkään, että Mr. Jäätelö olisi sielunveljeni. Se alkoi nimittäin viattomasti keskustellen niitä näitä, sitten sitä syvennettiin koskemaan sielujen syvimpiä syövereitä ja yhtäkkiä Mr. Jäätelö tiesi minusta liki kaiken mahdollisen. Hän tiesi minun pelkoni ja toiveeni, hän tiesi matkustushaaveeni ja kaipaukseni ulkomaille. 

Olen kenkäkaupassa, kun hän ensimmäisen kerran soittaa. Sovitan kenkää jalkaani, kun puhelin pirisee. Vastaan. Jos en olisi istumassa, polveni notkahtaisivat, sillä hänen äänensä on pehmeää samettia. Minulla on kuitenkin kiire, en ehdi puhua pitkään, mutta sen puhelun jälkeen puhumme lähes joka ilta. Viestit lentelevät. Nauran, puhun pehmeällä äänellä. 

Sitten tulee se päivä. 

Olen lähtenyt kiireellä kotoa, koska minulla on sovittu tapaaminen. Hiukset ovat pesemättä, päälleni olen ottanut ensimmäiset käteen osuneet vaatteet, koska minulla on ollut kiire. Olen nukkunut liian myöhään ja olen vaarassa myöhästyä. Kun sitten asiani on hoidettu, istun kaikessa rauhassa huoltoaseman kahvilassa kahvilla, sillä en ole ehtinyt juoda edes aamukahvia. Kysytään keneltä tahansa – Aurora ja Stina ovat parhaita kertomaan – etten ole mitenkään hehkeä ilman aamuista kahviani. Istun siis kaikessa rauhassa kahvilla, kun Mr. Jäätelö laittaa viestiä: Nähtäisiinkö tunnin päästä? 

Sata salamaa menee lävitseni. Minulle tulee kiire juoda loppuun eltaantunut huoltoasemakahvi, säntään huoltoaseman naistenhuoneeseen. Nojaan käsilläni peilitasoon ja tuijotan säikähtäneitä metsäkauriin silmiä peilistä. Suustani pääsee parkaisu: "EEEeeeeeiiih!" Hiukseni ovat karmeassa kunnossa. Teen pikaisen tilannearvion siitä, ehdinkö käydä kotona suihkussa vai en. Otan puhelimen, soitan siskolleni ja kysyn, missä on lähin kampaaja. Minun on ehdottomasti päästävä kampaajalle. Paljonko maksaa kampauksen teko? 

Kampaaja epäröi, kun esitän asiani. Rukoilen.
"Mulla on deitit 45 minuutin päästä, mun hiuksille on pakko tehdä jotain. Ei mitään suurta. Riittää pesu ja fööni. Kunhan jotain."
"Ei, ei nyt oikein olisi aikaa."
"Mutta mun on pakko saada tehtyä näille hiuksille jotain! En mä näin voi mennä ekoille deiteille."

Kampaaja suostuu kuin säälistä. Ehkä hän näkee paniikin silmissäni. Maksan ilomielin 20 euroa, juoksen lähikaupan kempparihyllylle ja haen huulikiillon. Sitten mennään. Kiillon sudin liikennevaloissa. 

Kun pääsen paikalle, olen viimeinkin ajoissa ja lähes rauhallinen. Vain pienet perhoset vatsassa tanssivat ripaskaa. Kun viimein näen hänet, rauhoitun. Syömme jäätelöä ja puhumme. Hän tuntuu kuin tuntuukin sielunveljeltä, aika vierähtää. Pari tuntia kuluu huomaamatta, kunnes hänen on mentävä. 

Hänestä kuulen vielä, olen aivan varma.