Eräs interventio ja kohtaaminen

Minä en anoppikokelaita pelkää. Ei niissä ole mitään pelättävää. Muistan ensimmäisen anoppikokelaan tapaamisen, olin kauhusta soikeana etukäteen. Olin lyhytsanainen ja ujo ja istuin kauniisti, jalat hyvätapaisesti yhdessä sohvan reunalla. Join kahvia, otin vain yhtä sorttia kakkua, vaikka useampaakin sorttia tarjottiin. Aion tehdä kaiken toisin. Olen kasvanut henkisesti, olen kypsynyt, olen vanhentunut ja viisastunut ja aion tehdä kaiken toisin ja tehdä erittäin hyvän vaikutuksen anoppikokelaaseen, koska on päivänselvää, että mister on tehnyt samanlaisen vaikutuksen minun vanhempiini.

Sitä ennen kuitenkin istumme iltaa tutulla ja rakkaalla porukalla. Ystäväni ovat tulleet luokseni, mister taas... mister ei ole paikalla. Hänet he kaikki haluaisivat kohdata, sillä sekä Auroralla, Stinalla että Kirsikalla on pelkästään positiivista sanottavaa. Juomme viiniä, nauramme. Sitten sanon meneväni seuraavana päivänä asuntonäyttöön yhdessä anoppikokelaan kanssa. Kuulen, kuinka Aurora ja Stina vetävät henkeä syvään. Alkaa ryöpytys.

On liian aikaista.
On liian kaikkea. Ettehän te tunnekaan vielä.
On ihan liian hölmöä pikakelata elämä.
On ihan liian idioottimaista kuvitellakaan, että se kannattaisi.
Kannattaisi pikemminkin vain nauttia, nauttia ja nauttia. Tapailla. Mennä treffeille.

Muistutan, että mister käytännössä jo asuu luonani.

Se ei muuta mitään siitä, että yhteinen asuntolaina tuo yhteisen ison vastuun.
Se ei muuta mitään siitä, että olen suorastaan hölmö, kun hyppään näin suin päin tuntemattomaan.
Se ei muuta mitään siitä, että sitoutuisin johonkin, johon en olisi valmis sitoutumaan.

Menen itkemään toiseen huoneeseen. Naputtelen viestin mr. Right?:lle ja kerron interventiosta, jota ei pitäisi tapahtua minun kotonani, minun juhlissani. Misterin viesti alleviivaa tätä absurdiutta: he eivät edes tunne häntä! He ovat valmiita tuomitsemaan, ennen kuin ovat tutustuneetkaan! Pyyhin kyyneleeni, haen lisää juotavaa ja huomaan ottavani useamman terävän paukun kestääkseni. Hauskuus katosi samalla tavoin kuin katosi lapsuuskin. Yhtäkkiä näen huolipilviä, haluan unohtaa ne ja otan vielä muutaman paukun, ihan vain muutaman.

Kello on neljä aamulla, kun Stina ja Aurora poistuvat. Olemme kumonneet viimeiset vodkaryypyt varttia aiemmin.

Anoppikokelas pitäisi hakea asemalta. Päätäni särkee. En kestä. Meninkin juomaan keskivahvoja ja kirkkaita sekaisin. Laitan misterille hyvissä ajoin viestin ja kysyn, voisiko hän mitenkään... Vähän myöhemmin mister soittaa, voisinko saapua keltaisen maamerkin luo. En varmaankaan ole ajokunnossa. Päätä särkee. On huono olo. Tiskaan railakkaasta illasta (ja yöstä) kertovat lasit ja astiat. Kokoan jätteitä. Olen lähdössä kauppaan, kun mister soittaa uudemman kerran. Hän nyt tulee äitinsä kanssa hakemaan minut.

Voisin vajota maan alle. Pitikin juoda se viimeinen ryyppy. Tiedän näyttäväni kauhealta, väsyneeltä, krapulaiselta. Tiedän näyttäväni siltä kuin pitkät lauantaiyöt ovat normaalia minulle. Tiedän, etten todellakaan ole edustavimmillani.

Anoppikokelas halaa minua ensi töikseen. Mister on sanonut, että minua voi halata. Minä en ole halaajatyyppiä, mutta silti. Koen tarpeelliseksi selittää, miksi olen vähän huonokuntoinen. Palaan siihen pariin otteeseen. Anoppikokelas on aivan ihanan lämmin persoona, yritämme löytää yhteistä puhuttavaa. Jää murtuu hitaasti. Lopulta hän haluaa ottaa yhteiskuvan minusta ja misteristä.

Hei, ostetaan asunto!

Olen vähän väsynyt. Päivä töissä on ollut pitkä ja raskas monin tavoin. Uuvuttava. Kotiin lähtiessäni soitan Mr. Right?:lle ja sovin, että tapaamme kaupan pihassa. Hän kun lähes asuu luonani. Hän on järjestänyt työnsä niin, että voi olla vieressäni mahdollisimman monena yönä. Olemme ostaneet hänelle kylpyhuoneeseeni suihkusaippuapullon, suuvettä, hammasharjan ja -tahnan. Tuntuu, kuin hän olisi ollut siellä aina.

Kaupan parkkipaikalla misteriä ei näy missään. Olen hieman väsynyt, hieman nälkäinen, hieman päänsärkyinen jo valmiiksi, kun näen hänen kävelevän autoni luo. Mister yrittää sujauttaa takapenkille asioita. Tiukkaan, mistä nyt on kyse. Hän on käynyt katsomassa asuntoa. Kyseessä on asuntoesite.

Minä friikkaan. Ihan totaalisesti friikkaan. Ei, ei, ei! Ei näin nopeasti. Tärisen. Ei missään tapauksessa vielä. Yhteisasuminen on ihan poissuljettu ajatus, olemmehan vasta tunteneet kolme kuukautta! Ei, ei, ei! Minähän sanoin jo ensimmäisillä treffeillä, että yhteen muuttamista voidaan harkita vasta puolen vuoden seurustelun jälkeen. Minähän sanoin, minulla on periaatteita, minä tiedän miten tämä kuvio menee. Ei, ei, ei!

Rauhoitun vähitellen. Se vaatii keskusteluja, se vaatii ajatuksen maistelemista, se vaatii pohtimista. Kaiken se vaatii, mutta viikkoa myöhemmin otan läppärin esiin sängyllä makoillessamme ja huomaan surffailevani omatoimisesti sivuille, jotka välittävät asuntoja. Katselemme omakotitaloja ja rivitaloja. Kerrostaloasunnot eivät oikein tule kysymykseen, olemme molemmat täysin kyllästyneitä siihen, että naapurista kantautuvat äänet putkistoja pitkin. Keittiön seinän takana kuullaan jokainen keittiössä vaihdettu sana. Kerrostalokyttä on tullut varta vasten soittamaan ovikelloa ja puuttumaan keskustelun aiheeseen. Ei, kerrostalo ei tule missään tapauksessa kysymykseen.

Laitan viestiä välittäjälle heti eräästä kiinnostavasta vaihtoehdosta. Seuraavana päivänä on näyttö. Asunto olisi muuten aivan loistava, mutta saan homeoireita. Etsintä jatkukoon.

Pitkät minuutit

Olen juuri vetänyt raivopaniikkikohtauksen, sillä olen aivan varma, että olen raskaana. Paksuna. Hedelmöitynyt. Miehen kanssa jota en tunne. Tai jonka tunnen, mutten vielä riittävän hyvin. Päädymme siihen, että mielenrauhan vuoksi haetaan testi. Apteekissa mies hoitaa puhumisen. Minä vertailen hintoja. Kaksi testiä on halvempaa kuin yksi. Mikä testi on luotettavin? Miten kauan pitää odottaa, että tulokset ovat luotettavia ja varmoja?

Istumme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Hiljaa. Pidätämme hengitystä. Mikään ei ole koskaan ollut niin pitkää kuin ne kolme minuuttia, jotka raskaustestin tikku vaatii.

- Mä en oikein tiedä, ehkä olen vähän pettynyt.

Katsomme toisiamme silmiin. Meitä ei ole vielä sidottu toisiimme seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Otsa nojaa toista otsaa vasten.

- Huh. Ehkä ihan hyvä, ettei ihan vielä. Kuitenkaan.

Sisälläni on pieni tyhjyys.  Ehkä sittenkin. Ehkä sittenkin. Ehkä sittenkin minä haluan olla jo äiti. Ehkä sittenkin pieni nyytti on tervetullut kaikesta huolimatta tai juuri siksi. Ehkä sittenkin, koska olemme molemmat tuhlanneet vuosia odottamalla jotain sopivaa hetkeä, joka ei koskaan tule kuitenkaan. Ehkä sittenkin vanhemmuus on jotain, mihin voisi kasvaa yhdessä.

Sen iltapäivän jälkeen mikään ei ole samanlaista kuin ennen. Kiinnitän huomiota yhä enemmän facebook-päivityksiin, joissa päivitellään jälkipolven tekemisiä tai selfieihin, joissa hehkutaan äitiyden rauhallisuutta ja tyyneyttä. Ehkä minäkin. Voi kunpa minäkin.

Mr. Right? on tullut jäädäkseen

En ole tunnistaa itseäni, kun kujerran puhelimessa kyyhkysen tavoin. Minne on kadonnut viileä, etäinen minä? Nauran, pulppuan ja flirttaan. Olen hyvällä tavalla sekaisin tuosta miehestä, joka ei karannut nähtyäni asuntoni sekasorron ja joka pitää minua kuin kukkaa kämmenellään heti ensi hetkistä alkaen.

On jotenkin luonnollista, että mister saa avaimet asuntooni hyvinkin pian. Tai luonnollista ja luonnollista. Enkö minä juuri friikannut siitä, kun mister luotani poistuessaan soitti ja sanoi, että hänellä on minulle jotain? Tapasimme puolivälissä portaikkoa, hän painoi käteeni avaimet ja käski pitämään niistä hyvää huolta. Jäin katsomaan suu auki hänen peräänsä.

Joka tapauksessa teetän misterille avaimet puolitoista kuukautta myöhemmin. Perustekin on selvä: mister on luonani silloinkin, kun minä olen töissä. Toisaalta en ole myöskään valmis heräämään aina keskellä yötä päästämään misteriä luokseni yöpymään. Hän järjestää meille aikaa ja viettää kaiken liikenevän vapaa-aikansa minun luonani. Yhteinen vapaa-aika onkin kortilla, sillä työmme sattuvat eri aikoihin. Mister tekee kompromisseja, suunnittelee ja luovii kalenteriin yhteistä aikaa, jotta yli 200 kilometriä välillämme voitaisiin taltuttaa ja suitsia kummankin työhön sopivaksi.

On ihanaa tulla kotiin, kun joku on odottamassa. Mister välillä tekee lämpimän ruuan valmiiksi, välillä on valmiudessa lähteä kanssani treenaamaan. On ihanaa päästä kaivautumaan kainaloon, höpötellä niitä näitä, valmistaa yhdessä ruokaa. Hän hankkii salijäsenyyden samaan saliketjuun, jotta voimme treenata yhdessä.

Järjestely on aika kivuton minulle. Kolme kuukautta myöhemmin keskustelemme vakavasti yhteisestä kodista.

And where are they now?

On aika tehdä välitilinpäätös. Suurimpaan osaan deiteistäni en ole enää törmännyt toistamiseen.

Mr. Dirty Guy on kulkenut mukanani ystävänä koko deittailumatkani. Hän on tietoinen lähes kaikista tekemistäni virheistä (noot), retkahtamisestani Mr. Sixpackiin ja lopulta Mr. Right?:iin. Ystävällisessä hengessä olemme jakaneet toisillemme deittivinkkejä. Mr. Dirty Guy löysi viimein elämänsä naisen ja muutti tämän kanssa yhteen. Itse asiassa ennustin misterille, että rakkautta on luvassa hänen elämässään. Olin oikeassa. Nyt odotan hääkutsua. Mr. Dirty Guy on myös ensimmäisiä, joille kerroin Mr. Right?:sta sanoilla: "Olen ehkä ihan törkeän ihastunut."

Mr. Homer ei tarjonnut minulle koskaan päivällistä.

Mr. Jäätelö kävi deittiemme jälkeen hermoilleni, jätin asian silleen. Jossain vaiheessa Mr. Jäätelö tiedusteli halukkuuttani lähteä jäätelöä syömään. Kun sitten sopiva aika koitti jäätelötreffeille, en kuullut hänestä enää mitään.

Mr. Ihan Kiva on jäänyt viestittelemään kanssani. Olin Mr. Right?:n luona heti kolmen päivän deittiemme jälkeen viikon verran. Ensimmäisenä iltana ollessamme kävelemässä joen vartta huomasin tutun hahmon ja huusin: "Mr. Ihan Kiva!!" Mr. Ihan Kiva pysähtyi, juttelimme hetken, esittelin Mr. Right?:n olevan se henkilö, jonka takia lopetin deittailun. Sen jälkeen olemme viestitelleet ja kertoneet kuulumisia toisillemme. Seuraan mielenkiinnolla, miten Mr. Ihan Kiva selviytyy deittirintamalla. Toivon totisesti, että hän löytää jonkun ihanan. Pieniä virityksiä on ollut ilmassa.

Mr. Läpättäjä on heittänyt muutaman kerran keskustelua pystyyn tuossa kaikkien rakastamassa ja vihaamassa sosiaalisen median välineessä. Kerroin lopulta hänelle tutustuneeni mahdollisiin tuleviin appivanhempiini. Sen jälkeen en ole kuullut misteristä sanaakaan.

Mr. Mitäänsanomaton on pysytellyt viestittelytoverina. Minun oli tarkoitus lähteä hänen kanssaan käymään elokuvissa ja harrastamassa kulttuuria esimerkiksi teatteriin, mutta sitten Mr. Right? käveli elämääni ja sotki suunnitelmani. Ilmoitin Mitäänsanomattomalle tilanteesta. Sen jälkeen olemme vaihtaneet muutaman kerran kuulumisia.

Mr. Sixpack jäi ystäväkseni. Sain lopulta kerrottua hänelle viihtyneeni kainalossa hyvinkin paljon. Tuon puhelun jälkeen misterille tuli kiire lopettaa puhelu hyvin äkäiseen. Sen jälkeen olemme keskustelleet puhelimessa. Muutaman puhelun jälkeen olen saanut kerrottua olevani parisuhteessa. Olemme tavanneet kerran tämän jälkeen. Sixpack on tietojeni mukaan sinkku.

Kuin huomaamatta olen päätynyt parisuhteeseen, Mr. Right? on viettänyt luonani kaiken liikenevän vapaa-aikansa. Esittelin misterin läheisilleni vain kolmen viikon jälkeen ensimmäisestä tapaamisesta. Helpotuksekseni mister sulautui kirjavaan perheeseeni erittäin hyvin ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Stina tapasi ensimmäisenä Mr. Right?:n ja ilmoitti jälkikäteen tämän olevan komistus (niin, mister oli silloin bokserit jalassa luonani). Aurora taas pitää misteriä oikein positiivisena tapauksena kaikkien miesseikkailujeni jälkeen. Ja Kirsikka, jonka sanaan luotan kuin vuoreen, pitää meitä samasta puusta veistettyinä.

Uskallan luottaa huomiseen.

Something promising

Mr. Right?:n lähdöstä ei ole kuin muutama tunti, kun soitan Kirsikalle. Kirsikka, tuo pahoista pahoin ihminen, ei vastaa. Kirsikan on pakko vastata! Laitan viestin: "Mun elämään tulee mies joka sekoittaa mun elämän, ja sä et vastaa!" Kun Kirsikka viimein soittaa, papatan kaiken treffeistämme.

Poreilen. Viestit lentelevät. Soittelemme. Kerron Mr. Right?:sta kaikille. Kerron tilanteesta, vatsan perhosista, Ihan Kivalle, Mitäänsanomattomalle, Vilkkaalle Mielikuvitukselle ja Dirty Guylle. Mr. Sixpackille en saa sanottua, emme ole yhteyksissä niinä päivinä. Haluaisin kertoa, koska Mr. Sixpackista on tullut kaikesta huolimatta ystäväni.

En tiedä, onko Mr. Right? The Right One, mutta tiedän, että käsillä on jotain hyvin lupaavaa. Olen kevyt leija, annan tuulen puhaltaa ja virkistää ja Mr. Right? on minun kesäsateeni, joka saa minut kukoistamaan.

Kolmen päivän deitit

Siirrymme istumaan kylki kyljessä penkille järven rantaan. Katselemme, kun sorsaperhe purjehtii ohitsemme. Siemailemme siideriä ja lonkeroa, puhumme niitä näitä. Suutelemme. Tuntuu luonnolliselta olla Mr. Right?:n kanssa. Puhumme niitä näitä ja emme puhu mitään. Sivuamme erilaisia aiheita, on helppoa olla. Suudelmat maistuvat siideriltä ja makealta lonkerolta.

Alkaa väsyttää. Pohdimme hetken aikaa hotellihuoneen ottamista, mutta pikainen googlailu vahvistaa päätöksen siitä, ettei se kannata. Julistan, että Mr. Right? voisi nukkua luonani seuraavana päivänä ennen lähtöään. Minä en päästäisi väsynyttä miestä ajamaan pitkää matkaa kotiin. Olen unohtanut autuaasti Me Naiset -lehtileikkeet ja reseptit eteisen lattialla.

Kun aurinko laskee, alkaa tulla vilu. Kävelemme käsi kädessä ympäriinsä useita kymmeniä kilometrejä. Vesi on kylmää, mieli ei tee uimaan. Istumme laiturin nokassa ja kerromme toisillemme elämistämme. Ihailemme yötä. Kun istuminen alkaa puuduttaa, käymme laiturille makaamaan nenät vastakkain. Haluan ehdottomasti nähdä auringonnousun, mutta vilu tulee puoli tuntia ennen h-hetkeä. Olemme valvoneet koko yön. Kävelemme käsikkäin takaisin keskustaan ja pysähdymme torikojulle syömään aamupalaa. Torilta ostamme herneitä ja mansikoita.

Kotonani odottaa karmea kaaos. Enhän ollut osannut odottaa tai ajatella, että kukaan tulisi käymään. Pahoittelen kaaosta, raivaan tilaa sängylle. Käymme nukkumaan päiväunia sylikkäin. Aika kuluu kuin huomaamatta. Puhelimeni on soinut äänettömässä tilassa. Joudun soittamaan Auroralle, että minulla on miesvieras. Kuulen Auroran äänessä käärmeitä, olinhan luvannut hänelle jo yöpaikan sohvaltani. Aurora kuitenkin ymmärtää yskän – onhan hänkin vasta seonnut täysin miehen takia – ja hankkii toisen yösijan. Huoahdan. Käyn Mr. Right?:n kanssa kaupassa täydentämässä jääkaappini sisältöä (tyhjää!) ja syömässä ulkona. Päivä on kulunut kuin huomaamatta.

Symbioosimme jatkuu vielä puolitoista päivää. Herään aamulla ennen misteriä, nousen ylös ja siivoilen siellä täällä. Tiskaan astiat ja järjestelen olohuoneen sohvapöydälle tilaa aamiaistarpeita varten. Herättyään mister on yllättynyt iloisesti, tulkitsen. Vietämme aikaa sängyssä. Muistan, että olen sopinut seuraavaksi päiväksi deitit seuraavan kandidaatin kanssa. Vääntäydyn ylös sängystä, avaan läppärin ja naputtelen viestin, jonka sisältö on seuraavanlainen: "Olen tavannut ihmisen, jonka takia joudun perumaan huomiset deitit." Kandidaatti toivottaa onnea. Mr. Right? ihmettelee minun deittimääriäni. Ehdimme keskustelemaan jo deittiprofiilien poistosta.

Mr. Right? on kuin kotonaan luonani. Hän tekee ruokaa, jonka pakkaamme mukaan lähtiessämme retkelle. Retkikohteessa syömme ja lähdemme kävelemään. Mr. Right suunnistaa meidät ryteikköjen ja suomättäiden yli. Julistan, että jos herra saa meidät läpi hetteikköiden, saa hän minulta suukon lopulta. On jo puoliyö, kun kuljemme uimarantaan. Vaihdamme uima-asut, menemme uimaan. Suutelemme järvessä. Kellun hänen sylissään. Nautin. Olen rakastettu.

Kolmantena päivänä hänen on lähdettävä. Tunnen haikeutta, kun hän irtautuu sylistäni, suutelee vielä kerran ja toisen ja kolmannen. Illalla saan viestin: "Mulla on ollut jo ikävä sua."

#26 Mr. Right?

Lupaavien viestien lähettäjä soittaa minulle, kun olen Lidlissä valikoimassa sopivaa maitorahkaa. Maitorahka on uusi terveystuote. Puhun puhelimessa maitotuotehyllyltä kassan kautta aina kotiin saakka. Koko matkan puhun. Puhumme niitä näitä, hän kertoo, että asunto odottaa vain sisustajaansa. Naurahdan.

Keskustelemme muutamaan otteeseen ennen kuin suuri päivä koittaa. En kuitenkaan odota tapaamista kuin kuuta nousevaa, olen pikemminkin utelias siitä, kuka voi olla henkilö, joka ajattelee asioista jokseenkin samalla tavalla kuin minä. Valikoin huolella vaatteita, mietin miten pitää pukeutua, miten pukeudun. Laitan viestiä, kun olen kotoa lähdössä. Siinä vaiheessa tiedän jo olevani jonkin verran myöhässä.

Saavun pelipaikalle, aikaa on kulunut vaikka ja kuinka. Homma ei toimikaan. Laitan viestiä, ettei sovitut asiat ole ok. Käännyn kotiin päin. Kotimatkalla ollessani mister soittaa, että minulle olisikin tarvittavat kulkuluvat. Too late, honey. Hänenkin täytyy kohta olla matkalla muualle. Sovimme, että palaamme asiaan mahdollisesti seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä istun kaikessa rauhassa lattialla askartelemassa reseptikansiotani. Olen teurastanut kasan Me Naiset -lehtiä eteisen lattialle kuluttaakseni aikaa. Laskeskelen, että mies heräilee jossain päin johonkin aikaan. Hän soittaa myöhään iltapäivällä. Sovimme, että menemme kahville tai oikeastaan syömään, sillä hänkään ei ole syönyt mitään kunnollista koko päivänä. Hän soittaisi, kun on lähempänä.

Minulle tulee kiire, kun hän soittaa olevansa alle puolen tunnin päästä perillä. Me Naiset jäävät levälleen lattialle. Niillä ei ole kuitenkaan väliä. Eihän kotonani ole koskaan kukaan vieraillut, ellei Mr. Sixpackia lasketa – ja siitä on aikaa. Meikkaan nopeasti huomaamattoman meikin, pukeudun ja lähden liikenteeseen. Yhtäkkiä perhosia onkin vähän vatsassani. Sovimme tapaavamme kirjaston takana olevalla parkkipaikalla. Sinne kumpikin osaa.

Seisoskelen parkkipaikalla, kun auto kaartaa parkkialueelle. Hymyilevä mies hyppää ratin takaa. Tervehdimme, lähdemme kävelemään ja keskustelemme mahdollisesta ruokapaikasta. Valikoimme yhden parhaimmista kaupungin ravintoloista. Terassien ohi kävellessämme saamme päähämme, että voisimme ehkä ottaa yhdet. Nauramme.

Ravintolassa kumpikin maksaa omat annoksensa. Puhumme niitä näitä, mutta minä päädyn jo julistamaan, että lapseni saavat minun sukunimeni. Mister naurahtaa ja sanoo, että hänen vanhemmillaan saattaa olla asiassa sulattelemista. Jätämme ravintolassa alkoholin nauttimisen yksiin annoksiin, mutta ilta on kaunis ja päädymme hakemaan läheisestä kaupasta kosteaa evästä. Kun palaamme autoille hakemaan järkevää varustusta eväsretkeä varten, hän tulee lähelleni ja suutelee minua nopeasti. Yhtäkkiä. Yllättäen.

Tästä tulee hyvä ilta, tiedän.

Tilannepäivitys

Viestit ovat lennelleet tiheästi muutaman viikon ajan. Minua hymyilyttää, käyn uteliaana kurkkimassa postilaatikkoani. Viestejä saapuu useampi yhden päivän aikana. Aamulla käyn katsastamassa, olisiko viestiä tullut, illalla käyn katsomassa, onko viestiä tullut. Samanlaista iloista odotusta en ole kokenut pitkään aikaan.

Käyn Isolla Kirkolla. En näe Mr. Lätsää enkä myöskään Mr. Vilkasta Mielikuvitusta. Sen sijaan sovin ruokatreffit Mr. Sixpackin kanssa. Juttelemme niitä näitä ruoan äärellä, lähdemme vielä kahville hänen luokseen. En ole käynyt yli puoleen vuoteen Mr. Sixpackin asunnossa. Kaikki näyttää niin samalta, mutta kuitenkin hieman erilaiselta. On omituista huomata, miten perhoset eivät enää asu vatsanpohjassani, kun juttelemme luontevasti katsomistamme elokuvista, lukemistamme kirjoista, hänen elämästään, autoista. Sanallakaan hän ei mainitse parisuhdettaan. Ei sanallakaan. Sovimme pitävämme yhteyttä.

Stina ja Aurora eivät voi käsittää, miten tulen Mr. Sixpackin kanssa edelleen niin hyvin toimeen. Istun Stinan ja Auroran kanssa kattojen yllä, juomme viiniä, parannamme maailmaa ja kerron uusimmista deiteistäni.

Jään juomaan viiniä, kun parhaat tyttökaverini lähtevät kumpikin omille teilleen. Lueskelen postilaatikkoani, Siltä Yhdeltä, siltä lupaavalta, siltä jonka kanssa olen jo vähän keskustellut mahdollisesta näkemisestä, on tullut viestiä, joka tuntuu latistavan mielialaani hieman. Tuntuu, että kaikki on meidän tapaamistamme vastaan, sinä ainoana päivänä jolloin meidän pitäisi nähdä hän on töissä ja kovin, kovin kiireinen. Huokaan. Naputtelen viinipäissäni viestin, jossa totean, että olisi kiva nähdä jos vain ottaa onnistuakseen, mutta ymmärrän elämän kiireellisyyden. Ruuhkavuodet. Elämän ruuhkavuodet. Kiire aina.

Istun kattojen yllä ja siemailen viiniä. Aamulla luen, mitä olen kirjoittanut. Se jää viimeiseksi vaihtamistamme sähköpostiviesteistä, mutta sitä en tiedä vielä. En tiedä sitäkään, että tapaamme sittenkin seuraavalla viikolla.

#25 Mr. Frisbee

Kuinkahan monilla deiteillä olen harrastanut kävelyä? Sovimme liikunnalliset treffit. Kerrankin toivon hyvää ilmaa, kaunista säätä, sillä olemme sopineet heittelevämme frisbeetä.

Mr. Frisbeellä ei ole kuitenkaan frisbeetä mukanaan. Keskustelemme kotiseuduista, töistä, kävelemme ympäriinsä ja nauramme. Pitkästä aikaa tuntuu hyvältä, sillä mies ei ole täysi idiootti, kuten muutama muu aiemmin tapaamani mies. Pitkästä aikaa on vapautunut olo.

Pussailuiltapäivä

Mr. Autonostaja on lähestynyt minua useilla viesteillä tapaamisemme jälkeen. Hänestä olisi kiva pussailla kanssani. En ole aivan varma asiasta, mutta Mr. Autonostaja on kivannäköinen, ja en tiedä, mikä häiriö hormonitoiminnassani on, ehkä se on kevät tai kesä ja kukat ja mehiläiset, mutta minusta olisi ihan kiva pitkästä aikaa nukkua jonkun kainalossa – ehkä. Muistelen, että olen viimeksi tehnyt niin uutena vuotena. Siitä on ihan liian kauan. Ehkäpä Mr. Autonostaja olisikin sopiva unikaveriksi.

Suostun siis pysähtymään matkalla pohjoiseen. Mr. Autonostaja on vastassa parkkipaikalla, halaa minua ja vie luokseen. Hänen asuntonsa on kuin mikä tahansa poikamiesboksi, tapetit ovat vähän sinne päin. Katselen kalustusta, annan herran keittää kahvia. Istun sohvalla ja mietin, mikä ihme minut tähän ajoi.

Mr. Autonostaja istuutuu viereeni, kietoo kätensä ympärilleni ja aloittaa märkien suukkojen antamisen. On ihan kiva pussailla, mutta en halua mennä pidemmälle, sillä minulla on taas punaiset päivät. Sanon ei, sanon kerran ja toisen ja kolmannen kerran ei. Vähitellen alkaa ärsyttää, sillä herra ei uskonut kerrasta. Lopulta onnistun karistautumaan syleilystä, lupaan palata asiaan ja jatkan matkaani.

Muutamaa päivää myöhemmin lähetän Kirsikalle viestin, jossa tiedustelen, onko soveliasta käyttää miestä hyväkseen, jos vain haluaa nukkua kainalossa. Kirsikka, tuo omatuntoni ääni, julistaa sen olevan jokseenkin moraalitonta. Pohdin asiaa, mutta tulen tulokseen, ettei toisen hyväksikäyttäminen ole yhtään minua.

Soitan Mr. Autonostajalle, mutta mies ei suvainnut vastata. Asia vaivaa minua sen verran paljon, että laitan lopulta viestin, jossa ilmoitan, etten näe meillä olevan tulevaisuutta, joten tapailua lienee turha jatkaa.

Tunteja myöhemmin puhelimeni soi. Puhelimen päässä on hyvin humalainen mies, joka on ryypiskellyt koko illan. Miehen puheesta ei saa juuri mitään selvää, mutta kovasti se on sitä mieltä, että olen pihistelijä ja ihme nipottaja, koska paneminen ei käy. Ei käy ei. En usko, että moikkaamme kun tavataan. Ei nimittäin tule tapahtumaan.

#24 Mr. Lätsä

Puhelin soi. Olen tuudittautunut siihen, että saisin rauhassa tehdä kotona töitä. Väärin! En saa millään päähäni, kuka soittaa. Vähitellen alitajuntaani palaa nimi. Sovin treffit vajaan tunnin päähän.

Istutaan kahvilla puolisen tuntia. Mies on ihan hulvaton tapaus, mutta ei mitenkään erikoinen. Karsastan vähän hänen pituuttaan, joka on muutaman senttimetrin minua vähemmän. Mies kuitenkin tarjoaa kahvit ja leivät. Kun jatkamme matkaa eri suuntiin, sovitaan, että nähdään Isolla Kirkolla, jos vain olen sinne menossa. Mies siis tarjoutuu hengailuseuraksi.

Suunnittelemani ruokailuaikataulu menee täysin uusiksi kahvittelun seurauksena. Jatkan matkaa salille treenaamaan lähes nollaenergioilla.

#23 Mr. Autonostaja

Ensimmäinen puhelu on kummallinen. Mies alkaa selittää, kuinka hän on menossa autokaupoille ja vaihtamassa autoa. Ensimmäisessä puhelussa. Hei haloo!

Huomaan jälleen kerran, että minulla on taipumusta ahdistua, jos soitellaan päivittäin varsinkin ennen sovittua deittipäivämäärää. Ei pitäisi antaa puhelinnumeroa, ei koskaan ikinä milloinkaan ennen tapaamista. Vasta deittien jälkeen voi miettiä, kannattaako. Minulla ei ole minkäänlaisia odotuksia deittien suhteen, sillä mua kiukuttaa viesteillä ja soitoilla pommittaminen.

Olen kaupungissa muissa asioissa, joten on helppo sopia deittipaikaksi maamerkki, jonka luota on helppo tunnistaa toinen. Istun kaikessa rauhassa odottelemassa. Kävelemme kahvilaan, mies tarjoaa. Juttelemme aikamme, minun on kuitenkin mentävä eteenpäin. Vesisade yllättää, kun kävelemme hänen autolleen.

Mikä mies se sellainen on, joka ei tarjoudu antamaan kyytiä autolle? Vettä tulee kaatamalla, vaatteeni ovat likomärkiä, kun pääsen viimein omaan autooni. Tuntia myöhemmin Mr. Autonostaja soittaa ja kertoo ukkoskuuron iskeneen oikein kunnolla. Paria päivää myöhemmin hän kyselee, milloin minulle sopisi nähdä toistamiseen.

Mun kanssa on kuulemma helppo keskustella. Kuuntelen kyllä sujuvasti, se taitaa olla naiseen sisäänrakennettu ominaisuus, mutta että keskustella... Itse en ole kokenut keskustelevani. Montakohan kertaa olen saanut esittää ajatukseni loppuun saakka? Ehkäpä toiset treffit selvittävät, onko se keskustelu oikeasti niin helppoa.

#22 Mr. Jolla On Jo Elämänkumppani

Jalkaa vipattaa. Saankin ihan yhtäkkiä seuraa terassille, ihan ex tempore. Mister ei lupaa tarjota minulle drinkkejä, mutta oma suuni napsaa sen verran, että olen valmis kustantamaan oman osuuteni.

Istutaan terassilla parin kahvikupin, drinkin ja lonkeron kera. Herra pohtii kaiken aikaa, pitäisikö käydä kaupassa hakemassa olutta. Jostain syystä hän ei ehdi koskaan olutostoksille. Siirrytään uudelle terassille. Uudella terassilla nautimme vielä yhdet ja juttelemme. 

Mr. Jolla On Jo Elämänkumppani on hauskaa seuraa. Herralla tosin on jo elämänkumppani, jossa on värinäominaisuus. Halaamme. Lähdemme kumpikin omiin suuntiimme, sillä julkinen liikenne ei anna armoa, vaikka ilta muuten olisin ollut nuori. Pitkästä aikaa minulla on kiva ilta. 

#21 Mr. Metsästäjä

En tiedä, mikä siinä on, että jos antaa puhelinnumeron, niin saman tien aletaan pommittaa tekstiviesteillä. "Mitä kuuluu?" "Miten päivä on mennyt?" Jaadajaadajaa.

Sovin tapaamisen, koska näkemällä tietää omat fiilikset paremmin. Puhutaan ensin tiistaista, se ei onnistu. Herra ehdottaa torstaita, joka onnistuisi. Sitten onnistuisikin jo nähdä keskiviikkona ja lopulta samana päivänä. Puhelu on ahdistava.

"Mun päätä särkee ihan oikeasti ja väsyttää."
"Miten niin väsyttää? Lähde nyt, ei tarvitse tehdä mitään jännää, mutta nähtäisiin."
"Mua ihan oikeasti väsyttää."

Lopulta suostun näkemään, koska en jaksa jankkaamista. En koskaan jaksa jankkaamista. Yleensä onkin helpompaa sanoa joo, vaikka itseä vituttaa ihan liikaa. Nyt nimittäin sitä tekee.

Mr. Metsästäjä on kuitenkin ihan ok tyyppinä. Mitään yhteistä meillä ei tunnu olevan. En ymmärrä ihmisiä, jotka ampuvat luonnoneläimiä huvikseen. Muuten herra vaikuttaa kuitenkin mukavalta ja kiltiltä tapaukselta ja huomaa lopulta, että olen oikeasti ihan järjettömän väsynyt. Mitä mä sanoin.

En jaksanut kauheasti panostaa, ei kiinnostanut ihan niin paljon, että olisin jaksanut edes yrittää. Alan olla vakuuttunut siitä, että eri koulutuspohjista lähtiessä on ihan turha kuvitella, että löytyisi mitään sielujen sympatiaa ja harmoniaa.

Maailman pisin junamatka

Sitä luulee jättäneensä jotain taakseen pysyvästi. Istun kaikessa rauhassa junassa, olenhan juuri palaamassa kotiin ihanalta visiitiltä ystävieni luokse – samalta reissulta, kun tapasin Mr. Vilkas Mielikuvituksen. Istun kaikessa rauhassa junassa, katson, kun vieressä mies puhelee lapselleen ja kertaa isäviikonlopun rientoja. Kuuntelen, kun äiti rauhoittaa poikaansa. Toisella puolella käytävää teinit näpertävät kännyköitään. Hymähdän.

Istun kaikessa rauhassa junassa, edestäni on vapautunut paikka. Juna on aika täysi. Olen keskittynyt ikkunasta näkyviin maisemiin, kunnes rekisteröin vastapäätä minua istuneen jannun. Miehen. Mr. Metsänsiimes!

Tiedättekö sen tunteen, kun tajuaa, että toiselle vähitellen valkenee, kuka vastapäätä istuukaan? Nii-iin! Akward! Mr. Metsänsiimes vilkaisee minua ensin, sitten hän alkaa rekisteröidä asiaa tarkemmin. Kaulus alkaa kuristaa Mr. Metsänsiimestä. Mies hikoilee kauluspaidassaan, yrittää katsoa toiselle puolelle käytävää, katsahtaa minuun aina välillä. En kestä. Laitan viestiä Stinalle:

"Et arvaa, kuka istuu mua vastapäätä junassa. Mr. Metsänsiimes!"
"Mitäääää???! :D Nyt tais mennä ihan metsään!"
"Tää on ihan kauheeta."
"Onks vaivaannuttavaa? Kai te puhutte jotain?"

Mr. Metsänsiimes korjailee kaulustaan.

"Ei, ei puhuta."
"Maailman pisin junamatka! Kai nyt sentään moikkasitte?"

Mr. Metsänsiimes ei enää kestä. Hän nousee, luulen, että hän jää seuraavalla pysäkillä. Hän katoaa ovia kohti tai toiseen junavaunuun.

"Ei, no nyt se jäi..."

On rauhallista. Luulen asian selvinneen, kunnes huomaan misterin kuikuilevan vähän väliä ovien luota kohti minua.

"Se stalkkaa tuolta ovilta!"
"Iske vähän silmää ;)"

Lopulta Mr. Metsänsiimes katoaa kokonaan, lopettaa stalkkauksen. Ehkä hän todellakin jäi pois.

Turha nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Vielä päätepysäkilläkin näen hänen kuikuilevan sinne tänne. Kiiruhdan askeliani autolleni. Vasta kun istun autossani, saatan hengähtää.

Maailman pisin junamatka, indeed!

#20 Mr. Vilkas Mielikuvitus

Heitän läppää miehen kanssa. Hän haluaa hyvin nopeasti alkaa puhua navanalusasioista, minua se ei kiinnosta. Vastaan kärsivällisesti posliinia löytyvän astiakaapeista. Jostain syystä kuitenkin lupaan nähdä kahvin merkeissä.

Mies on punainen kuin rapu mustissa suorissa housuissaan ja violetissa pikeepaidassaan. Kaukana on vitsikkyys ja huulenheitto. Mies maksaa kahvit, katselee kaiken aikaa alhaalla kulkevia kiireisiä ihmisiä ja toistelee, miten kivaa on nähdä. Miten kivaa on nähdä! Ainakin kuusi kertaa. Vilkuilen kelloani. Onneksi olen sopinut meneväni tapaamaan ystäviäni, minulla on kerrankin oikea syy liueta paikalta.

Mies halaa minua vielä kertaalleen ja toistaa: "Olipa kiva nähdä!" Korot kopisten kiiruhdan kohti Alkoa ja viinipullon suomaa lohtua.

Kattojen yllä korkkaan viinipullon, siemaisen helmeilevää, jo viileää, valkoista nestettä ja kerron tapaamisesta Stinalle ja Auroralle. He teilaavat miehen asun täysin.

Hiljaa mielessäni teen niin minäkin.

Mr. Alejandro is back!

En ole kuullut Mr. Alejandrosta sanaakaan. Tai olen.

Olemme käyneet shoppailemassa yhdessä kuukauden jälkeen ensimmäisestä tapaamisesta. Hänen hiuksensa tuntuivat mukavan karheilta sormieni alla.

Hän on lähettänyt sen jälkeen jo viestin ja kysellyt, lähtisinkö hänen matkaansa ja luoksensa. Syynä on petollinen nainen, joka on jättänyt hänet nuolemaan näppejään. En mene.

Kerran sen jälkeen Mr. Alejandro on heittänyt kanssani kevyttä läppää, joka on saanut minut nauramaan jokseenkin makeasti. Mikään tapaaminen ei ole kuitenkaan onnistunut, koska aikataulumme eivät osu mitenkään yksiin.

En ole kuullut hänestä, ennen kuin vasta nyt.

Viestiä tulee päivittäin. Keskiviikkona olin juuri kotiutunut salilta enkä jaksanut enää lähteä minnekään. Torstaina taas olin juuri avannut viinipullon. Perjantaina keskustelu kulki näin:
"Meinasitko suunnata tänne tänään?"
"En mä vielä ole aikonut mitään."
"Mitä ajattelit aikoa?"
"Sä kiertelet kuin kissa kuumaa puuroa."

Lopulta päädyn Mr. Alejandron luokse kahville. Hän keittää kahvia, hän soittaa kitaraa. Katsomme elokuvaa.

Lähden kotiin nukkumaan käytyäni suihkussa. Ihmettelen omaa moraaliani. Se tuntuu kadonneen tyystin.

#19 Mr. Mitäänsanomaton

Pitäisi luottaa intuitioon enemmän. Mies tuntuu kiltiltä ja mukavalta, sopivasti kultturelliltä – ja mikä tärkeintä, on kotoisin läheltä. Lupaudun deiteille vastoin parempaa tietoani.

Mies on mukava, ihan kuin mr. Ihan Kivakin. Juttelemme niitä näitä, kävelemme ystävällisessä hengessä. Taitan nilkkani. Mikään ei kuitenkaan sykähdytä, ei sitten millään.

Seuraavana päivänä saan viestin, ettei hänkään ollut tuntenut sen suurempia. Huoahdan helpotuksesta. Sovimme, että voimme tavata joskus frendipohjalta.

#18 Mr. Metsänsiimes

Olen sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Ehdin ihailla suihkulähdettä, kävelen. Kohtaamme lenkkipolulla, mutta kävelemme toistemme ohi, sillä hänellä on puhelin korvallaan. Naurahdan omalle reaktiokyvyttömyydelleni, ei juma, eihän tämä nyt näin mennä. Naurattaa. Kävelen takaisin päin, mutta miestä ei näy missään. Laitan viestiä, että taisin ohittaa suvereenisti. Sovimme uuden tapaamisen hetken päästä.

Ehdin käydä hakemassa halpaa kahvia muutaman paketillisen olkalaukkuuni. Menen istumaan aurinkoon suihkulähteelle, otan kirjan laukusta ja luen. Viereeni istuutuu laitapuolen kulkija, joka on kovin kiinnostunut siitä, mitä minä luen. Lisäksi hän haluaa kertoa, minkälaisen naisen haluaa. Nainen ei saa olla nalkuttaja, ei missään tapauksessa. Hän haluaa kunnon naisen. Myötäilen ja vilkuilen kelloa.

Näemme uudelleen suunnilleen samoilla tienoilla, missä kohtasimme ensimmäisen kerran. Mr. Metsänsiimes on varautunut pyyhkeellä, hän kyselee, olenko harrastanut sitä koskaan luonnossa. Ei, en ole. Minua naurattaa, koska sekstaaminen luonnossa ei todellakaan ollut minun suunnitelmissani. Olen yllättynyt reaktiostani, koska en harrasta mitään epämääräistä. Oikeastaan haluan katsoa, mihin oma kanttini ja pääni kestää.

Rämmimme metsässä etsien sopivaa paikkaa. Juuri kun olemme löytämässä sopivan paikan kuhertelulle, tulee jostain esiin koiranulkoiluttaja. Kuljemme syvemmälle metsään. Lopulta mikä tahansa suojaa antava kivi riittää. Väärin! Vinkki: Jos joskus on metsässä kuhertelemassa, kannattaa oikeasti katsoa, ettei alle jää vaatteita tahraavia juurakoita tai käpyjä.

Minua ei haittaisi lainkaan, vaikka emme tapaisi enää koskaan. Kotiin matkustin lähinnä huvittuneena tapahtuneesta.

#17 Mr. Doktor

Mies vaikuttaa paperilla lupaavalta. Korkeasti koulutettu, hyvät arvot omaava kaveri. Odotan jopa viestejä, mikä on jo poikkeuksellista. Niin monta tyhjäpäätä on kirjoittanut.

Saamme sovittua suunnilleen puolivälissä olevan kohteen. Ajan sinne. Navigaattori valehtelee. Ajan kaikessa rauhassa. Navigaattori valehtelee, pakko sen on valehdella. Mitä varten se tätä kautta ajattaa?! Pääsen perille, teen ikkunashoppailuja. Mies kättelee minua. Mr. Doktor ehdottaa kävelyä.

Kävelyn alussa Mr. Doktor jo moittii naisia siitä, etteivät naiset tee useinkaan aloitetta. Hän on jopa miettinyt sopivia puheenaiheita. Kerron kaunistellun version Mr. Riippakivestä. Mielestäni deitit ovat onnistuneet, jos en koe tarvetta vilkuilla rannekelloon. Kävelemme päämäärättömästi, kerromme harrastuksistamme. Mr. Doktor ei juurikaan katso silmiin.

Lopulta tunnin sateessa (Suomen sää!) tarpomisen jälkeen istumme kahville. Kahvi on pullan kanssa tarjouksessa. Älähdän, kun hän haluaa tasoittaa pullakulut. Minä olen suurpiirteinen naisihminen, jestas sentään, puoli euroa sinne tänne! Mr. Doktor ei edelleenkään katso silmiin.

Lähdemme kahvilasta. Kävelemme autoillemme. Hän ei sano näkemiin, hän ei toivota turvallista matkaa, hän vain kävelee pois.

Soitan kriisipuhelun Kirsikalle autosta. Silmiin katsomattomuus ja hyvästelemättömyys jättää olon "mitä helvettiä!"

Ei todellakaan ollut kaiken sen matkustamisen arvoista.

#16 Mr. Matkailija

Päänsärky. Mr. Sixpack aiheuttaa päänsärkyä, sillä hän ilmoittaakin yhtäkkiä, ettei ole matkustamassa. Päänsärkyyn auttaa raitis ilma, näin uskon.

Sovin treffit.

Kylmä viima piiskoo rantaa ja satamaa, kun kierrän paikalle hieman myöhässä (taas!). Jäätävässä tuulessa ei tee mieli sinkoilla sinne tänne, joten menemme läheiseen kahvilaan. Mr. Matkailija on vaalea viikinki, joka rakastaa paeta Suomen kylmyyttä lämpimään, Thaimaahan. Kumpikin maksaa oman kahvinsa. Lämmittelen käsiäni kahvikupin kyljissä, kerron matkasuunnitelmista ja mutkista niissä. Mr. Matkailija korostaa mielellään pitävänsä matkustelusta. Suomesta on päästävä vähintään pari kertaa vuodessa pois.

Lupaan, että voin tavata toistekin.

Vähitellen minua kuitenkin alkaa ärsyttää jatkuva pommittaminen kysymyksillä siitä, milloin voimme nähdä. Voimmeko nähdä tänään? Entä huomenna? Miten olisi viikon päästä? Siirrän vastaamista, en vastaa heti. Alkaa ärsyttää jokapäiväiset kuulumiskyselyt ja vieläpä tapaamisen varmistelu useaan otteeseen.

En tapaa häntä enää toiste.

#15 Mr. Tasoittava

En yleensä lähde nopeasti tapaamaan ketään, mutta tein tänään poikkeuksen. Ehkä siihen vaikutti sekin, että Mr. Alejandron kanssa tapaaminen ei onnistunut viikolla. Muutenkin takana oli järjettömän raskas viikko. Ensi viikolla nostan skumppalasia oikein kunnolla.

Mutta niin. Mr. Tasoittava kutsui minut heti aamulla kanssaan yksille ottamaan tasoittavaa. Olin matkan varrella sopivasti, joten hän sai myös syyn pysähtyä. Mr. Tasoittava oli ihan jees ihmisenä, toisaalta hän oli iältään 38, eli vähän vanhempi kuin kriteerini sallisivat. Mr. Tasoittava soitteli matkalta neljä kertaa, missä menee ja niinpä osuimme lähes yhtä aikaa tapaamispaikalle, minä klassisesti hieman myöhässä.

Kävelimme läheiseen baariin (klo 12 päivällä!) ja Mr. Tasoittava halusi välttämättä tarjota juomat. Minun taktiikkani on tällaisissa tilanteissa täysin selkeä: alan kaivella kukkaroa käsilaukusta, valmiina maksamaan omani, mutta annan miehelle mahdollisuuden osoittaa olevansa herrasmies. Tilasin alkottoman drinkin, koska kellonaika ja autoilu, hän otti oluen. Juttua riitti, ei tullut hiljaisia hetkiä. Keskustelimme huumoripitoisesti harrastuksista, töistä ja kotikaupungista. Tulin vallan hyvälle tuulelle. Viikon kohokohta - ehdottomasti!

#14 Mr. Perusduunari

Vaihdamme joitakin viestejä, useamman viikon ajan. Kirjoitamme tv-ohjelmista, joita seuraamme; kirjoitamme toiveista parisuhteen suhteen. Saan viimeinkin sovittua deittiajankohdan.

Olen klassisesti taas myöhässä muutaman minuutin. Mr. Perusduunari kaivaa vihreän etukortin ja maksaa minunkin kahvini ja pullani. Juttelemme niitä näitä, hän ei ota ulkotakkiaan pois niiden parin tunnin aikana, jotka vietämme hälyisässä kahvilassa. Mr. Perusduunari on kivannäköinen silmääni, ei ehkä niin Hunks kuin Mr. Sixpack, mutta poikamaisella tavalla hyvännäköinen.

Mr. Perusduunari tunnustaa odottaneensa tiukkanutturaista tärkeilijää paikalle pelkästään koulutukseni perusteella. Nauran. En ole lainkaan sellainen, mutta ilmeisesti myös akateemisesti koulutetuista voi olla perusduunareillakin ennakkoluuloja. Ihan kuin itselläni ei olisi.

Kun sitten keskustelu sivuaa hifi-laitteita ja jälkikasvua, alan vaivaantua. Ei tunnu. Ei vieläkään.

#13 Mr. Läpättäjä

Sovin treffit kahvilaan. Juuri kun olen ehtinyt sanomaan ottaneeni tavakseni myöhästyä, olenkin etuajassa. Oikeastaan mies on minuakin aiemmin paikalla. Hän tulee kahvilasta ulos, kävelemme sisään, tilaamme kahvit.

Kahden tunnin kahvilla istumisen aikana hän paljastuu todelliseksi puhekoneeksi. Hän puhuu paljon, itsestään, ystävistään, haaveistaan. Juuri kertaakaan hän ei katso silmiin. Paljastuu, että meillä on yhteisiä tuttuja, joista myös sanomme muutaman sanan.

Mr. Läpättäjä ei mukavuudestaan huolimatta ole lainkaan minun tyyppiäni. Ei sitten millään. Minkäänlaisia tuntemuksia ei herää. Lähdemme kumpikin tahoillemme ja vaihdamme muutaman sanan silloin tällöin Facebookissa.

Note to self: Jos jo muutenkin on tunne, ettei nappaa, niin se tunne vain vahvistuu myöhemmin.

#12 Mr. KP

Leffaseuraksi tarjoutuu mies, jolla on takana entinen elämä kaikkine kuorrutteineen. Tyypillä on siis lapsia. Leffaseuraa vastaan minulla ei ole mitään, vakuuttelen, etteivät lapsetkaan minua haittaa, kunhan he eivät tuppaudu deiteille mukaan. Onneksi niin ei ole.

Olen alkanut oppia tavan tulla hiukan myöhässä paikalle. En sitä hyväksy muissa, mutta olen itse ottanut sen tavakseni deiteille tullessani. Ainakin siltä se tuntuu. Mr. KP halaa minua tervehtimisen yhteydessä, hän on jo hakenut meille liput elokuvaan. Minä vaatimalla vaadin, että saan maksaa tasa-arvoisuuden nimissä kahvit. Juttelemme kahvien äärellä pääasiassa hänen lapsistaan. 

Leffa on oikein hyvä toimintaraina. Tiedättehän, sellainen missä ei ole juonta, jonka aikana voi naurahtaa muutaman kerran ja mikä tärkeintä (halutessaan) hakeutua kainaloon. En halua. Minulla on oikein toverillinen fiilis, vaikka seura onkin hulvatonta. 

Leffan jälkeen kävelemme hissuksiin autoillemme päin. Juttelemme niitä näitä, katson häntä silmiin, ajattelen, että voisin toisenkin kerran lähteä hänen kanssaan jonnekin, kun hän yhtäkkiä säntää karjuen ohitseni ja menee keskeyttämään pahoinpitelytapauksen. 

Olen sokissa. Katselen tilannetta suu auki, ääntä ei lähde. Käteni tapailee puhelinta, joka on vielä leffan jäljiltä kiinni. Pahoinpitelytilanne loppuu, mutta deittini ovat auttamattomasti pilalla.

Kuka muuten koskaan sanoo ensimmäisten deittien jälkeen, ettei voi luvata mitään? En minäkään voi. En yksien deittien perusteella.