Ensimmäinen puhelu on kummallinen. Mies alkaa selittää, kuinka hän on menossa autokaupoille ja vaihtamassa autoa. Ensimmäisessä puhelussa. Hei haloo!
Huomaan jälleen kerran, että minulla on taipumusta ahdistua, jos soitellaan päivittäin varsinkin ennen sovittua deittipäivämäärää. Ei pitäisi antaa puhelinnumeroa, ei koskaan ikinä milloinkaan ennen tapaamista. Vasta deittien jälkeen voi miettiä, kannattaako. Minulla ei ole minkäänlaisia odotuksia deittien suhteen, sillä mua kiukuttaa viesteillä ja soitoilla pommittaminen.
Olen kaupungissa muissa asioissa, joten on helppo sopia deittipaikaksi maamerkki, jonka luota on helppo tunnistaa toinen. Istun kaikessa rauhassa odottelemassa. Kävelemme kahvilaan, mies tarjoaa. Juttelemme aikamme, minun on kuitenkin mentävä eteenpäin. Vesisade yllättää, kun kävelemme hänen autolleen.
Mikä mies se sellainen on, joka ei tarjoudu antamaan kyytiä autolle? Vettä tulee kaatamalla, vaatteeni ovat likomärkiä, kun pääsen viimein omaan autooni. Tuntia myöhemmin Mr. Autonostaja soittaa ja kertoo ukkoskuuron iskeneen oikein kunnolla. Paria päivää myöhemmin hän kyselee, milloin minulle sopisi nähdä toistamiseen.
Mun kanssa on kuulemma helppo keskustella. Kuuntelen kyllä sujuvasti, se taitaa olla naiseen sisäänrakennettu ominaisuus, mutta että keskustella... Itse en ole kokenut keskustelevani. Montakohan kertaa olen saanut esittää ajatukseni loppuun saakka? Ehkäpä toiset treffit selvittävät, onko se keskustelu oikeasti niin helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti