En tiedä, mikä siinä on, että jos antaa puhelinnumeron, niin saman tien aletaan pommittaa tekstiviesteillä. "Mitä kuuluu?" "Miten päivä on mennyt?" Jaadajaadajaa.
Sovin tapaamisen, koska näkemällä tietää omat fiilikset paremmin. Puhutaan ensin tiistaista, se ei onnistu. Herra ehdottaa torstaita, joka onnistuisi. Sitten onnistuisikin jo nähdä keskiviikkona ja lopulta samana päivänä. Puhelu on ahdistava.
"Mun päätä särkee ihan oikeasti ja väsyttää."
"Miten niin väsyttää? Lähde nyt, ei tarvitse tehdä mitään jännää, mutta nähtäisiin."
"Mua ihan oikeasti väsyttää."
Lopulta suostun näkemään, koska en jaksa jankkaamista. En koskaan jaksa jankkaamista. Yleensä onkin helpompaa sanoa joo, vaikka itseä vituttaa ihan liikaa. Nyt nimittäin sitä tekee.
Mr. Metsästäjä on kuitenkin ihan ok tyyppinä. Mitään yhteistä meillä ei tunnu olevan. En ymmärrä ihmisiä, jotka ampuvat luonnoneläimiä huvikseen. Muuten herra vaikuttaa kuitenkin mukavalta ja kiltiltä tapaukselta ja huomaa lopulta, että olen oikeasti ihan järjettömän väsynyt. Mitä mä sanoin.
En jaksanut kauheasti panostaa, ei kiinnostanut ihan niin paljon, että olisin jaksanut edes yrittää. Alan olla vakuuttunut siitä, että eri koulutuspohjista lähtiessä on ihan turha kuvitella, että löytyisi mitään sielujen sympatiaa ja harmoniaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti