Mies vaikuttaa paperilla lupaavalta. Korkeasti koulutettu, hyvät arvot omaava kaveri. Odotan jopa viestejä, mikä on jo poikkeuksellista. Niin monta tyhjäpäätä on kirjoittanut.
Saamme sovittua suunnilleen puolivälissä olevan kohteen. Ajan sinne. Navigaattori valehtelee. Ajan kaikessa rauhassa. Navigaattori valehtelee, pakko sen on valehdella. Mitä varten se tätä kautta ajattaa?! Pääsen perille, teen ikkunashoppailuja. Mies kättelee minua. Mr. Doktor ehdottaa kävelyä.
Kävelyn alussa Mr. Doktor jo moittii naisia siitä, etteivät naiset tee useinkaan aloitetta. Hän on jopa miettinyt sopivia puheenaiheita. Kerron kaunistellun version Mr. Riippakivestä. Mielestäni deitit ovat onnistuneet, jos en koe tarvetta vilkuilla rannekelloon. Kävelemme päämäärättömästi, kerromme harrastuksistamme. Mr. Doktor ei juurikaan katso silmiin.
Lopulta tunnin sateessa (Suomen sää!) tarpomisen jälkeen istumme kahville. Kahvi on pullan kanssa tarjouksessa. Älähdän, kun hän haluaa tasoittaa pullakulut. Minä olen suurpiirteinen naisihminen, jestas sentään, puoli euroa sinne tänne! Mr. Doktor ei edelleenkään katso silmiin.
Lähdemme kahvilasta. Kävelemme autoillemme. Hän ei sano näkemiin, hän ei toivota turvallista matkaa, hän vain kävelee pois.
Soitan kriisipuhelun Kirsikalle autosta. Silmiin katsomattomuus ja hyvästelemättömyys jättää olon "mitä helvettiä!"
Ei todellakaan ollut kaiken sen matkustamisen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti