Oli sunnuntai-ilta ja lihatiskibaarissa riitti niitä mimmejä ja mimmejä metsästäviä kolleja, joiden tarkoitus vain on kohdata lihatiskibaarissa ja siirtyä valomerkin jälkeen yhteiseen osoitteeseen viettämään yhteinen hetki ennen omille teille lähtemistä. Mieshenkilö istui pöydässä siemaillen oluttaan, kuunnellen ystäviensä äänten sorinaa ja osallistuen välillä itsekin keskusteluun. Jossain vaiheessa mieshenkilö sattui huomaamaan yksinäisen nuoren naisen, joka vaikutti täysin selväjärkiseltä. He keskustelivat niitä näitä ja jatkoivat iltaa tahoillaan.
Tuli valomerkki, ja pihalla mieshenkilö näki saman, nyt hytisevän nuoren naisen, joka ei saanut enää tavoitettua ystäväänsä, sillä puhelimesta oli akku loppunut (näitä nykyajan ongelmia, mutta tietääkseni jokainen puhelinriippuvainen pitää mukanaan ainakin muutamaa vara-akkua tällaisten tilanteiden varalle). Mieshenkilö oli ystävineen lähdössä autolla, jonka kuski jo odotteli heitä rattia naputellen, ja kohteliaasti tarjosi naiselle kyytiä kotiovelle. Seurueen muut miehet kuitenkin kokivat vatsoissaan pienen nälän tunteen, joten seurue ja nuori nainen siirtyivät lähipitseriaan. Lähipitseriassa jonottaessaan ja odottaessaan pitsaa mieshenkilö tunsi, kuinka nuori nainen painaa päänsä miehen olkapäätä vasten, he ottivat pitsan ja lähtivät autoon.
Auton kaarrettua nuoren naisen kotipihaan he nousivat ylös autosta ja nainen teki ehdotuksen jatkoista.
"Tuu tonne mun luo jatkamaan iltaa."
"Ei, kun noi kaverit ovat jatkamassa ja mä meen niiden kanssa yöpaikkaan."
"No hei, voisitko sä antaa ees sun puhelinnumeron?"
"No tota, mä olen vähän niin kuin varattu. Parisuhteessa."
Nuori nainen purskahti oitis itkemään lohduttomasti pihassa. Mieshenkilö lähti autoon ja kavereidensa kanssa kohti yöpaikkaa ja jäi miettimään sitä, miten kenellekään ei voi olla normaalin ystävällinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti